Junalla Euroopan halki – Osa 3: Glastonbury
Glastonburyn kuuluisa Tor.
Aiemmat osat löytyy täältä: Osa 1 ja Osa 2.
Kun saavuin Lontooseen, tuntui, että matkassa alkoi taas uusi vaihe. Nyt oltiin minulle tutussa ympäristössä. Kun pääsisin perille Glastonburyyn, olisi myös aika sulkea työkone ja aloittaa loma.
Matka-ajan – ja Eurostarin odotustilassa viettämäni ajan – olin kuitenkin vielä tiiviisti läppärissäni kiinni. Eurostar Pariisista Lontooseen kestää reilun kaksi tuntia ja sieltä eteenpäin Glastonburyyn suuntasin jo tutuksi tullutta reittiä pitkin junalla Bristoliin (matka-aika reilu 1,5 tuntia) ja siitä paikallisbussilla melkein parin tunnin matkan Glastonburyn keskustaan. Lontoossa piti vaihtaa St Pancrasin asemalta Paddingtonille ja sieltä läheltä löysin lounaspaikan, jossa pystyin istumaan hetken myös läppärin kanssa.
Glastonbury on pieni paikka. Sen tunnetuin valtti on kesäisin lähellä järjestettävä Glastonbury Festival. Paikka tunnetaan myös eräänlaisena henkisenä keskittymänä, jossa kristinusko elää sulassa sovussa pakanauskontojen kanssa. Tämä oli jo kolmas pitkän viikonlopun visiittini kylään vajaassa kahdessa vuodessa. Olin aina yöpynyt samassa majapaikassa, joten tuntui vähän kuin olisin kotiin tullut. Tutut kaupat, tutut kadut, tuttu huone. Minulle paikan tunnelma on ihana ja vaikka tykkäänkin siitä, että tutkin uusia paikkoja, en usko saavani tästä kylästä koskaan tarpeekseni. Glastonbury ei oikeastaan edes tunnu matkustamiselta, koska en mene päästäkseni matkalle, vaan sen tunnelman, tapahtumien ja ihmisten takia. Se taitaa olla yksi henkinen kotini. Jotain kertonee sekin, että tällä kertaa en ottanut kuvia kuin tuttavistani ja tämän jutun kuvat ovat aiemmilta reissuiltani.
Mitä sitten suosittelisin niille, jotka ovat Glastonburyyn ensimmäistä kertaa suuntaamassa? Kiipeä Torille, ehdottomasti. Tätä ikonista vanhan kirkon jäljelle jäänyttä tornia mäen päällä pääsee katsomaan kahta eri reittiä, toinen on jyrkempi ja toinen pidempi. Yleensä kiipeän jyrkemmän mäen takana olevan rinteen kautta, koska pääsen sinne näppärästi majapaikastani, ja laskeudun loivempaa rinnettä alas kohti kaupunkia.
Suosittelen myös Chalice Wellin puutarhaa ja sen punaisessa lähteessä kahlaamista. Glastonbury Abbeyn raunioita. Skonsseja Abbey Tea Roomissa. Glstonburystä löytyy myös yksi suosikkipaikkani koko maailmasta: White Spring. Sen jäätävän kylmissä altaissa saa käydä kastautumassa, alasti tai uimapuvuissa.
Olen tehnyt Glastonburystä myös retkiä lähialueille: Wellsiin, Ebbor Gorgelle patikoimaan sekä Aveburyyn katsomaan sen kivikehää ja muinaisia hautoja. Jälkimmäiseen tarvitsee autokyydin, mutta muut onnistuu julkisilla.
Kolmen yön päästä oli aika suunnata takaisin Lontooseen. Sain tuttaviltani kyydin Bristoliin ja matkasin sieltä saman junareitin takaisin Lontooseen, jossa vietin seuraavan yön. Ehdin Lontoossa vielä illalla käydä katsastamassa muutaman suosikkikauppani Covent Gardenissa ja sen lähettyvillä sekä syömässä herkullisen nuudeliaterian Rosa’s Covent Gardenissa. Aamulla oli aika hypätä reissun viimeiseen junaan ja kulkea reilun neljän tunnin matka Edinburghiin. Siellä tapaisin taas mieheni ja sooloreissuni muuttuisi pariskuntalomaksi, sillä jatkaisimme matkaa vielä viikon verran autoillen.
Kun istuskelin Edinburghissa edessäni skonssi ja kuppi teetä, oli hetki aikaa sulatella kaikkea mitä olin edeltäneen yhdeksän päivän soolomatkan aikana kokenut. Huikea reissu, monen monta kilometriä ja niin paljon erilaisia vaiheita. Voisin ehdottomasti tehdä vastaavan koska vain uudestaan, viettää pidemmänkin aikaa reissaten ympäriinsä pienen laukun ja läppärin kanssa. Jos aikaa olisi enemmän, pysähtyisin toki mielelläni pidemmäksi aikaa aina yhteen kaupunkiin. Tällä kertaa oli tietyt sovitut päivämäärät, jotka asettivat matkalleni raamit. Koen, että näin ja koin kuitenkin paljon ja ehdottomasti mieluummin näin kuin ei ollenkaan.
Oletko tehnyt pidempiä junamatkoja joissain päin maailmaa? Miltä töiden ja reissaamisen yhdistäminen kuulostaa?